Hamsterin vikaa

Myönnetään, olen materialisti. Olen aina ollut. Rakastan kauniita esineitä ja minusta on mukava ympäröidä niillä itseäni, koristella niillä arkeani.

Voinko sentään puolustuksekseni sanoa, että haalin ympärilleni mieluiten vanhoja tavaroita, jotka ovat nähneet elämää, jolloin rojuni ekologinen jalanjälki ei ole niin suuri kuin se voisi olla...

Miksi oikein puolustelen toimintaani? No siksi, että viime aikoina olen aika pitkälti alkanut kyseenalaistaa tavaran hamstraukseni. Mihin kaikkea tätä rojua oikein tarvitaan? Oma hamstraukseni keskittyy lähinnä sisustuksellisiin esineisiin, joten niillä ei edes ole sen kummempaa käytännön merkitystä, lähinnä ne tuottavat vain mielihyvää. Ei sillä, ettenkö olisi onnellinen että meidän taloudessa ei ole teknologia- tai kodinkonehifistelijää, jolloin olisi pakko hankkia uusia laitteita sitä mukaa kuin niitä markkinoille tulee – olohuoneen ollessa puolillaan kotiteatteria ja keittiön yhtä jäätelökonetta, leipäkonetta ja rasvakeitintä.

Ehkä näitä kulutuskriittisiä mietteitä on entisestään ruokkinut tämä loppuvuoden ajankohta, kulutusjuhlista pahin. Parin viimeisen kuukauden aikana vuodesta miljoonat suomalaiset hankkivat läheisilleen miljoonia turhia tavaroita. Haluan itse parhaani mukaan olla ruokkimatta tyhjänpäiväisten lahjojen kulttuuria ja hankkia läheisille jotain, jossa on oikeasti mieltä, merkitystä saajalle. Mikäli tiukka lahjapulma tulee eteen, hyvä ruoka ja juoma ei koskaan ole huono valinta. Hyvä ruoka – parempi mieli. Lahjoja ja samaten kaikkea muuta ostaessa olen nykyään yhä enemmän alkanut kiinnittää huomiota kuinka eettistä ja ekologista kyseisen tavaran/ hyödykkeen tuottaminen on ollut. Pienyrittäjänä en halua ruokkia väärin toimivia yrityksiä. Onneksi lompakollaan voi äänestää.

Mitä kulutusjuhlaan tulee, ostohysteria ei valitettavasti lopu, vaikka joulusta päästään, sillä seuraavana vuorossa ovat maailmanlopun alennusmyynnit. Osta, osta, osta! Ja suomalainenhan ostaa kun halvalla saa. Ihan puhdas pulmunen en ole minäkään... Pellavalakanat puoleen hintaan – en voinut vastustaa. Pikainen pyrähdys alennushelvettiin kuitenkin riitti, mikä on ennenkuulumatonta kun miettii, millä väsymättömällä innolla (ja kebabin voimalla) sitä on aikanaan tyttöjen kanssa koluttu kaupungin jokainen vaatekauppa. Alennusmyyntihysteriassa löytäessä jonkin koltun huimalla alennuksella, sivuuttaa aivan liian helposti ihan relevantin kysymyksen ”Tarvitsenko tätä tosiaan?” Kun kaappi on täynnä vaatteita ja eteisessä ihan riittävästi kenkiä niihin kompasteltavaksi, voisi ihan vaan keskittyä ostamaan silloin kun oikeasti tarvitsee. Jälleen: laatu korvaa määrän. Kun ostaa kerralla hyvän ja vaikka lompakko vähän kevenee, sitä hyvää käyttääkin pidempään kuin vain yhden sesongin.

Katselen ympärilleni kriittisin silmin. On onneksi paljon merkityksellisiäkin tavaroita turhan lisäksi. Mummun ensimmäisillä palkkarahoillaan ostama liinavaatekaappi, jonka olen entisöinyt. Isän kansakoulussa nikkaroima hauskan värinen penkki. Suvussa kulkenut tummun vanha Billnäs-tuoli, jonka istuimen puuhun on ajan saatossa kulunut kuoppa. Vanha arkku ja pulpetti, jotka suvun kätevät miehet ovat aikanaan tehneet.

Vaikka esteetikkona vaadin ympärilleni kauneutta viihtyäkseni, mietin, voisiko sitä ympärillä lojuvaa tavaramäärää jotenkin karsia, jolloin laatu korvaisi määrän. Mitä oikein teen tuolla oudolla lasipullolla? Olihan se hauska ja mieleenpainuva löytö kirpputorilta, mutta oliko se lopulta niin välttämätön. Ajattelen myös käytännön näkökulmaa. Lähitulevaisuudessa saattaa olla tiedossa muutto, ja koska kammoksun tavaran inventointia ja sen roudaamista, operaatio voisi olla inhimillisempi mikäli kaiken turhan heittäisi pois jo etukäteen, pikkuhiljaa. 

Mitä jos ihan vaikka joka päivä lahjoittaisi, kierrättäisi tai hävittäisi aina yhden turhan tavaran? 365 tavaraa vähemmän vuoden päästä? Tekisi eittämättä hyvää. Kuka lähtee mukaan?

Lapsettomuus itsekästä?

”Eikös teidänkin olisi jo aika hankkia lapsia?”

Kukaan ei ole tätä klassista kysymystä minulta vielä suoraan kysynyt. Ja jos ei nyt ihan suoraan, niin mahdollisesti hyvin vihjailevaan sävyyn. Ainakin odotetaan, että jossain vaiheessa hankit lapsia. ”Kyllä se aika vielä tulee...” Pointti on kuitenkin siinä, että sosiaalinen lähipiiri odottaa, että hommaat lapsia jossain vaiheessa. Miksi? Miksi minä olen jotenkin itsekäs roisto, jos sanon, etten edes halua hommata lapsia koska se veisi minulta vapauden elää elämää itselleni, harrastuksilleni, kavereille ja ennen kaikkea Lauralle?

MIKSI lapsia PITÄÄ hommata? Miksi niitä ei voi olla hommaamatta, ja miksi se on jotenkin paha asia?

Jos asiaa katsotaan isommasta, koko ihmiskunnan kattavasta näkökulmasta, ihmisten lisääntyminen on ollut lajin selviämisen kannalta hyvin oleellinen toimenpide, ihan kuten se on minkä tahansa lajin kannalta. Lisääntyminen on useimmilla eläimillä vaistonvarainen toimenpide, luonnon istuttama koodi eläimen sukupuuton estämiseksi. Nykyään ero useimpien eläimien ja ihmisen välillä on ihmisen tiedostavuus. Me tiedämme, miksi lajit lisääntyvät ja miksi meidänkin pitäisi lisääntyä. Toisaalta me myös tiedämme, että ihmisiä tältä planeetalta löytyy 7 miljardia kappaletta. Meillä ei ole mitään pelkoa katoamisesta, päinvastoin; ihminen on kuin holtitottamasti lisääntyvä virus, joka syö kaiken muun pois tieltään. Esitänpä kysymyksen siis uudelleen: miksi lapsia pitää hommata? Sille ei ole enää lajimme selviytymisen kannalta mitään tarvetta. Sitä vastoin holtiton lisääntyminen aiheuttaa vain lisää ekologista rasitetta maailmaan.

Asioita kannattaa välillä miettiä laajemmassa näkökulmassa kuin mitä toisten ihmisten kapeat mielipiteet käsittävät. ”Eikö ole jo aika aikuistua, ottaa vastuuta elämästään ja hommata lapsia?” Eihän tuollaiset mielipiteet kestä päivänvaloa alkuunkaan. Pitäisikö lisääntyä vain siksi, kun muutkin tekevät niin, niin kuin ovat he ja heidän vanhempansa ja isovanhempansakin tehneet?

En halua tällä blogilla saarnata kenellekään mistään, koska jokainen tekee lopulta omat päätöksensä oman elämänsä suhteen. En yritä uskotella, että tekisin omat päätökseni pelkästään ekologisesti hyvistä tarkoitusperistä. Se, etten hanki lapsia, johtuu puhtaasti siitä syystä, etten halua niitä hankkia. Minua ei kiinnosta. En myöskään halua soimata niitä, jotka lapsia hankkivat; se on jokaisen ihmisen luonnonmukainen oikeus. Haluan tällä lähinnä ilmaista sen, että minulla ei ole minkään sortin velvoitetta lisääntyä, koska sille ei ole tätä nykyä mitään pakottavia perusteita.

Seuraavan kerran kun soimaat ihmistä, joka ei halua hankkia lasta itsensä vuoksi ja pidät häntä itsekkäänä, niin mieti: eikö ole vähintään yhtä itsekästä hommata lapsia ylikansoittuneeseen maailmaan, vain koska sinä haluat?

Teksti: Ari Vilmunen

Kuinka nainen aivopestään progeen

Arin kirjoitettua jokunen aika sitten progesta, ajattelin että nyt on minun vuoroni.

Lyhyt historiani progen kanssa sai syntynsä noin kaksi vuotta sitten, jolloin aloimme Arin kanssa kirjoittelemaan netin välityksellä. Alkaessani tutustua tuohon mystiseen mieheen, kävi nopeasti selväksi, että musiikki, ja erityisesti progressiivinen sellainen on miehen sydäntä lähellä.

Ennakkoluulottomana naisena halusin toki tietää mistä on kyse, mitä on tuo hieman vaikeasti ymmärrettäväksikin luokiteltu musiikki. Olin aikaisemmin kuunnellut jonkin verran ns. semi-progea, Musea, Mewiä ja Von Hertzen Brothersia, mutta sitten teini-iän uskollisen Bon Jovi- fanituksen mikään yhtye tai musiikkityyli ei ollut kohonnut muita korkeammalle, niin että olisin alkanut sitä intensiivisesti kuuntelemaan. Kunnes...

Kuinka Laura aivopestään? Kas näin:

Step 1. Tunne kohdeyleisösi.

Mikäli haluat enemmän tai vähemmän ovelasti käännyttää kumppanisi kuuntelemaan rakastamaasi musiikkia, mieti tarkkaan kumppaniasi; mistä hän pitäisi, mikä sopisi hänelle. Älä kuunteluta hänellä ensimmäisenä kappaleita, joista olet itse eniten innoissasi. Älä myöskään jaa ensimmäiseksi genren vaikeimmin ymmärrettäviä makupaloja, olivat ne sitten mielestäsi miten hienostuneita ja kompleksisuudessaan upeita tahansa. Kummassakin edellisessä tapauksessa tarkoitus voi koitua kohtaloksesi, aivopesun kohde ei lämpene. Maaperä saattaa olla otollinen, mutta aivopesun välineiden ollessa epäsopivia ja huonosti harkittuja, tehtävä epäonnistuu.

Ari teki oikean peliliikkeen soitattamalla ensimmäisenä progebiisinäni Genesiksen Entangledin. Entangled löysi heti sydämeeni olemalla kaunis, herkkä ja eteerisen ilmava, mutta samalla höyryjunan lailla eteenpäin pyrkivä. Olin ihmeissäni - voiko yhden kappaleen sisällä olla näin erilaisia asioita! Mitämitämitä! Mielenkiintoni heräsi.

Step 2. Hold your horses.

Saatuasi suopean vastaanoton, jatka samalla linjalla. Pitämällä aivopesun kohteen mieltymykset edelleen vahvana mielessäsi, voit hiljalleen koventaa panoksiasi. Mutta muista, hiljalleen. Soita eri tyyppistä musiikkia genren sisältä. Kun kiinnostus on vastapuolella herätetty, utelias mieli on vastaanottavainen. Muista, että tilanne on kuitenkin vielä herkkä, älä innostu liikaa ettet aiheuta kohteellesi musiikkiyliannostusta. Laatu korvaa määrän.

 

Sain Arilta kuultavakseni lisää Genesistä, jonka kautta siirryttiin pikku hiljaa jo muihinkin artisteihin, muun muassa Pendragoniin, jonka tyyliin ihastuin välittömästi. Bändi edustaa minulle monipuolisuudessaan ehkä konkreettisimmin sitä, miksi progesta pidän. Pendragonin musiikki on dynaamista, tunteikasta, herkkää, vahvaa ja melodista – kaikkea mitä vain voi nainen toivoa.

En voi jättää hehkuttamatta Nick Barrettin kitaraa, nousen musiikilliseen nirvanaan kun kuulen tuon kitaran suorastaan itkevän - siinä on tunnetta! Tunnetta minä musiikiltani vaadin.

 

Tähän mennessä minulle oli jo selvää, että melkoisen mielenkiintoisesta musiikkityylistä on kyse. Halusin ehdottomasti kuulla lisää!

Step 3. Saamanne pitää, neiti.

Vaikka kätesi hieman hikoaisivatkin, nyt alkaa olla aika ottaa riskejä. Tunnusteltuasi maaperää riittävän kauan, luultavasti tiedät, onko aivopesulla kunnollisia mahdollisuuksia. Nyt vaaditaan jo aivopestävältäkin hieman ymmärrystä ja kärsivällisyyttä.

Mikäpä parempi tapa testata, onko Laurasta progenkuuntelijaksi, kuin ottamalla kissa pöydälle ja iskemällä kuunneltavaksi puolituntinen biisi, lie tuo Ari miettinyt.

Riskinotto kannatti, sillä otin omakseni Dream Theaterin – sinänsä hieman yllättävä käänne, sillä koskaan en ole ollut kallellani hevimpään musiikkiin, progressiivista metallia kun yhtyeen luokitellaan olevan. Bändin tyyli se silti monipuolisuudessaan –samassa kappaleessa niin paljon eri tunnelmia herkästä dramaattiseen– löysi tien sydämeeni, Octavariumista lähtien. 

Step 4. Loppu on historiaa.

Olet valmis nauttimaan kättesi töistä, sillä aivopesun uhri on menestyksekkäästi aivopesty.

Käsillä on win-win -tilanne, sillä uhri on täten löytänyt uutta musiikillista sisältöä elämäänsä ja voi nyt rikastuttaa arkeaan mitä suloisimmilla sävelillä, kiitos sinun!

Aivopesijä-Arin kunniaksi on sanottava, että tehtävässään Ari toimi moitteettomasti ottaen ajattelevaisena herrasmiehenä huomioon naisellisen maun, henkilökohtaiset mieltymykseni sekä edeten rauhallisesti ja järjestelmällisesti. En voisi olla tyytyväisempi!

Voisin kirjoittaa musiikillisista löydöksistäni aamunkoittoon asti ja linkittää biisin toisensa jälkeen, mutta totean sen olevan lopulta turhaa. Musiikin ollessa niin subjektiivinen asia, vain sinä itse siellä ruudun toisella puolella voit ottaa syötin vastaan.

Saa olla ronkeli!

Olin melko kauan ilman pitkäaikaista tyttöystävää, jotkut ovat vielä minuakin kauemmin. Moni vetää helposti hätäisiä johtopäätöksiä tällaisesta käytöksestä; joko olen avuton luuseri tai sitten en ole oikeasti kiinnostunut tytöistä.

Omalla kohdalla syy oli siinä, että olen vaativa, eikä se ole mielestäni huono asia. Minä olen vaativa, koska minulle ei kelpaa kuka tahansa. Kumppanin täytyy olla sellainen, jonka kanssa jaksaa viettää paljon aikaa. Parisuhde vaatii paljon työtä ja kumppanin täytyy silloin olla kaiken sen vaivan ja ajan arvoinen. Totuushan on kuitenkin se, että parisuhde vaatii aina enemmän tai vähemmän kompromisseja. Kyse ei koskaan ollut siitä, etten olisi valmis tekemään kompromisseja kumppanin vuoksi, vaan siitä, etten koskaan ollut tavannut ihmistä, jonka vuoksi olisin valmis tekemään kompromisseja.

Minulla on ollut muutama lyhytikäinen seurustelusuhde aiemmin, ja lyhytikäisiksi ne jäivät koska kumppanit eivät lämmittäneet tarpeeksi. Kauan aikaa luulin, että vika on minussa itsessäni, että olen jotenkin tunnevammainen enkä koskaan voisi ketään oikeasti rakastaa tai parisuhteessa toimia. En oikein tajunnut koko tätä rakkaus-konseptia ja kuinka ihmiset jaksavat toisiaan katsella vuodesta toiseen, saati sitten mennä naimisiin. Omat parisuhteet tuntuivat aina lopulta melko väkinäisiltä ja kiehtovan alun jälkeen, kun ensi-ihastus katosi, jäi jäljelle vain ajatus: ”Tässäkö tämä nyt sitten oli?”. Osasyy oli myös siinä, että olin liian nuori ja liian kokematon toimimaan parisuhteessa kunnolla, mutta vasta nykyisen parisuhteeni kautta tajuan, että suurin syy oli minun ja kumppanin yhteensopimattomuudessa, eikä siis vain minussa.

Nyt kun minulla on nainen, jonka kanssa tykkään viettää niin arkea kuin hieman juhlavampia hetkiä, tajuan mitä rakkaus on eikä minulla ole epämääräistä oloa homman toimivuudesta niin kuin aina ennen oli. Nyt kun minulla on nainen, jota rakastan ja jota voin hyvällä syyllä kutsua parhaaksi ystäväkseni, tajuan että kannatti olla vaativa ja odottaa rauhassa. En tyytynyt vähempään ja löysin naisen, jollaista tulen tuskin enää koskaan löytämään.

Neuvoni niille, jotka ovat hieman epävarmoja parisuhteessaan: mieti tarkasti, kuka olet ja mitä haluat. Mieti, onko nykyinen parisuhteesi oikeasti aikasi arvoinen. Sinulla on vain yksi elämä, älä tuhlaa sitä toisen kanssa ellei kumppanisi anna selkeästi elämääsi tarkoitusta. Liian moni tyytyy liian vähään, uhrautuu jonkin käsittämättömän syyn vuoksi ja se on suuri sääli ja melkoista ajanhukkaa. Saa olla ronkeli!

Teksti: Ari Vilmunen

Kolme syytä pitää progesta

Progressiivinen rock. Moni saa varmasti näppylöitä naamalleen kuullessaan kyseisen sanayhdistelmän ja mieleen muodostuu kuva jostain äärimmäisen vaikeaselkoisesta, hämärästä musiikista jota kuuntelevat vain eksentriset, pitkätukkaiset ja risupartaiset hipit. ”Se on sellaista musiikkia muusikoille, kukaan muu sitä ota tolkkua!”

On siis aika Arin puolustuspuheenvuoron. Haluan kuvailla genreä tunnetasolla ja mitä se minulle merkitsee ja toivottavasti samalla murtaa niitä viheliäisiä ennakkoluuloja kyseistä musiikkia kohtaan. En ala luennoimaan progen historiasta tai luettelemaan ziljoonia eri bändejä, sillä tästä bloggauksesta tulisi niin pitkä ettei touhussa olisi enää järkeä. Sitä paitsi Internet on jo pullollaan faktatietoa aiheesta, ja suosittelenkin lukemaan lisää jos kiinnostus herää. Ja etsivä kyllä löytää musiikkia kuunneltavaksi, joskin muutamilla esimerkeillä täytyy valottaa omia mielipiteitäni.

Pitemmittä puheitta, itse asiaan! Miksi minä pidän progesta?

Pidän progesta, koska se on seikkailullista musiikkia. Rakenne ei useinkaan noudata populaarimusiikista tuttua ja turvallista säe-kertosäe-kaavaa, vaan pakkaa sekoitetaan erilaisilla melodioilla, niiden kehittelyillä ja ovelilla toistoilla sekä paikoin hyvinkin yllättävillä tunnelmanvaihdoksilla. Hyvä progebiisi on kuin matka tuntemattomaan; matkan alussa ei tiedä mitä tulee tapahtumaan tai minne päädytään. Muista vain laittaa turvavyö kiinni ja valmistaudu kaikkeen!

Pidän progesta, koska se on iloittelevaa musiikkia. Genrelle on tyypillistä muusikoiden taito ja sen korostaminen, ja tästä joko nauttii tai ei. Kuitenkin tätä taitoa käytetään useimmiten itse biisin vahvistamiseksi kuin toisinpäin. Koska tekninen osaaminen ei ole esteenä, voidaan musiikkia viedä sellaisiin suuntiin ja sellaiseen musiikilliseen iloitteluun, mikä ei olisi muuten mahdollista. On aivan äärimmäisen mahtavaa kuunneltavaa, kun muusikot pistävät parastaan ja ilakoivat ja revittelevät kuin huomista ei koskaan tulisi. 

Pidän progesta, koska se on tunteellista musiikkia. Harhaluulo: Kaikki proge on teknistä ja kylmää. Minulle musiikki itsessään on ennen kaikkea tunnepuolen asia ja veikkaisin, että useimmat musiikinkuuntelijat kokevat asian samoin. Proge on ihan vertaansa vailla erilaisten tunnetilojen esittämisessä. Musiikki ei ole sidottua keinotekoisiin rajoihin, jolloin biisejä voidaan rakentaa rauhassa erilaisten vaihteluiden kautta huikeisiin kliimakseihin ja musiikillisiin orgasmeihin. Proge voi olla äärimmäisen vihaista tai äärimmäisen kaunista, ja usein vielä saman biisin aikana! Mitä tulee populaarimusiikkiin, kaikkein huikeimmat ja tunteellisimmat hetket olen kokenut nimenomaan progen parissa.

Progea ei pidä pelätä. Se on hyvin moninainen genre, josta löytyy kaikille kaikkea eikä läheskään kaikki sen sisällä ole niin vaikeaa tai monimutkaista, etteikö hyvän musiikin arvostaja voisi sieltä jotain itselleen sopivaa löytää. Kannattaa unohtaa ennakkoluulot ja ottaa uskaliaasti hyppy tuntemattomaan. Tiedä vaikka oma maailma rikastuisi entisestään.

Huom! Tulossa myös naisen näkökulmaa aiheeseen... 

Teksti: Ari "the prog lover" Vilmunen

Kurkistus pajalle

 Nyt seuraa pieni kuvakertomus Lauran päivästä,

ihan te kaikki ette varmaan tiedäkään,

mitä verstaalla tapahtuu.

Alkukesä on ollut verstaalla kiireisempi kuin

aikoihin, mikä pitää yrittäjän tyytyväisenä,

kun töitä riittää, mutta samalla stressitason

korkealla sepättären yrittäessä selviytyä

deadlineistaan...

Aamu lähti käytiin reippaasti kivenistutuksilla,

hommalla joka ei ihan heti ollutkaan ohi, sillä

kiviä oli jokunen sormuksen molempia reunoja 

kiertämässä...

Hyvän työpäivän edesauttaja on sopiva työs-

kentelymusiikki ja kivenistutustakin vauhdit-

taa kummasti kun on reipasta ja dynaamista

musiikkia, johon upottaa ajatuksensa sarja-

työn sijaan.

Kultasepän työhön kuuluu monenlaista erikois-

ta työkalua, jotka ovat omiin tehtäviinsä rää-

tälöityjä, kuten esimerkiksi kuvan kaivertimet,

eli stikkelit. Niitä käytetään kivien istuttami-

seen.

Valmista tuli! Kivet paikallaan ja sormus 

viimeistelty.  

 Iltapäivä ei lähde käyntiin ilman päivittäistä

teeannosta.

 Ennen kuin paria juuri valmistunutta sormusta

tultiin noutamaan, oli ne dokumentoitava.

Uniikkeja sormuksia on tosi mukavaa tehdä, 

sillä ne, kuten nämäkin kaksi, ovat niin saa-

jiensa näköisiä, persoonallisia ja yksilöllisiä.

 Iltapäivä jatkui rattoisasti sarjatöiden parissa.

Tehtävänä kasata 50 hopeista pinssiä!

 Nykyään työpäiviin kuuluu olennaisena osana 

Tyvenien, uusien Kokkola-korujen valmistus.

Korut ovat saaneet hyvän vastaanoton, joten

vasaran olisi syytä takoa aika lailla taukoa-

matta... 
Alla pieni videomuotoinen kertomus korun
syntymisestä, made by Ari Vilmunen.

Nukkemestarin armoilla

Tuntuuko sinusta joskus, kuin joku ohjailisi elämääsi puolestasi? Olet kuin marionettinukke, jota vedellään naruista? Minulle tilanne kuulostaa tutulta. Mutta mitkä ovat nuo kädet, jotka tuolla jossain näkymättömissä mystisesti kontrolloivat? 

Kuva: http://images.fineartamerica.com

Vastauksessa ei ole mitään mystistä, sillä kyseessä ovat ulkopuoliset paineet, nuo toisten asettamat odotukset ja velvoitteet sinua kohtaan. Millainen sinun kuuluisi olla, miten kuuluisi käyttäytyä, kuinka ollaan Kunnon Ihminen.
Mutta kuka haluaa olla marionetti?  En minä ainakaan!

Jos jotain tässä elämässäni haluan, tahdon olla oma itseni. Haluan kaivaa oman polkuni, tuli siitä sitten kuinka kivinen hyvänsä. Monilla Toisilla on hyvä tahto neuvoa ja tarkoitus ilmeisesti pyhittää keinot, mutta kas, satunpa kuitenkin tässä kolmenkympin haamurajaa lähestyessä kokemaan, että osaan jo tehdä päätökseni omin pikku kätösin. Ihan itse, ilman "hyväntahtoisia" neuvoja. Toki, hyvät neuvot ovat toisinaan kalliita ja ulkopuolinen mielipide voi avartaa omaa näkemystä. Mutta silloin kun puhutaan suuremman skaalan elämän suuntaviivoista, kyllä se minun nähdäkseni on ihan jokaisen oma asia.

Ryhdyin kuitenkin miettimään, kuinka hyvin toteutankaan omaa periaatettani. Kuinka paljon ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja odotukset vaikuttavatkaan siihen, miten toimin. Voiko se tapahtua huomaamatta, salakavalasti? Varmasti sitä jossain määrin syyllistyy sopulikäyttäytymiseen, menee valtavirran mukana. Omalla kohdallani tällaiset asiat rajoittuvat aika pinnallisiin asioihin, kuten pohdintaan siitä, pesenkö ikkunat keväisin. Toivon, että siihen se jääkin, eikä homma riistäydy käsistä enkä päädy vaikka tekemään vauvaa, vain koska "kaikki muutkin tekevät niin". 

Kuva: http://ilnuovomondodigalatea.files.wordpress.com

Otetaanpa kätevänä aasinsiltana esimerkiksi tilanne, jossa ulkoiset paineet tulevat konkreettisesti esille. Näin hedelmällisessä iässä olevana vakiintuneessa parisuhteessa elävänä naisena, on tuttavapiiristäni alkanut kaikua muuan virsi: "Jokos sitä perheenlisäystä on teille tulossa?". Huoh. Hassua on, että kommentit tulevat ihmisiltä, joille asia ei likimainkaan kuulu, lähimmät ystävät ja sukulaiset ovat onneksi ymmärtäneet yskän. Ovatko vieläkin tiukassa muutaman vuosikymmenen takaisen suurperhe-Suomen asenteet? Vaikka kuinka ollaan menossa kohti modernia nyky-Suomea? Oletetaan, että nainen ei ole Nainen, ellei puske maailmaan jälkikasvua. Entäs jos ei halua? Niinkin henkilökohtaisen asian kuin lasten hankinnan luulisi olevan jokaisen oma asia ja oli oma mielipide mikä tahansa, mölyt voisi pitää mahassaan. Oma henkilökohtainen kantani olla hankkimatta lapsia ei missään nimessä tee huonommaksi häntä, joka tekee toisin. 
Yksinkertaista? Pitäisi ainakin olla.

Ylipäänsä koen, että yhteiskunnan asettamien normien ja paineiden mukana ei ole syytä mennä, ellei varta vasten halua. Yhteiskunta on muovannut kuvan "täydellisestä ihmisestä", mutta eihän sellaista olekaan. Tuo kuva voi pahimmillaan rajoittaa ja estää tekemästä asioita, jotka olisivat kantajalleen oikeita, mutta yhteiskunnalle jollain tavalla vääriä. Ja toiselta kantilta taas, mikä ei toiselle sovi, voi vallan mainiosti passata jollekin toiselle. That's ok.

Kliseinen skenaario avioliitosta, omakotitalosta, kahdesta lapsesta, farmariautosta ja kultaisesta noutajasta pätee yllättävän monen kohdalla, mutta kuinka moni sitä sisimmässään oikeasti haluaa? Toteuttaa vain koska "niin nyt on tapana tehdä".
Tarkoituksenani ei toki ole tuomita ketään, jos kyseisen elämäntyylin kokee omakseen ja elää elämäänsä onnellisena - ei siinä mitään. Pointtina onkin se, että omia valintojaan tulisi miettiä hartaudella, sillä ne tekevät elämästä elämisen arvoista tai vaihtoehtoisesti hirvittävää paskaa. Tiedän aivan liian monta elämäänsä kyllästynyttä kyynikkoa, enkä halua sitä itselleni saati läheisillenikään.

Kuva: http://zivot-v-hradci.cz

Muokatkaamme siis elomme juuri sellaiseksi kuin itse parhaaksi näemme. Jätetään Toisten mielipiteet, käsitykset ja ennakko-odotukset omaan arvoonsa. Katkaistaan turhat narut.









Naputellut: Laura "the scissor woman"